Kärkiteemana lääkkeet hoitajapulaan
Kärkiteemana lääkkeet hoitajapulaan
Sote-uudistuksessa päätetään sote-palveluista, joiden keskiössä ovat hoitajat. Hyvinvoiva hoitaja kykenee hyvään hoivaan. Tällä hetkellä suurin yksittäinen hoitajien hyvinvointia uhkaava ilmiö on suoranainen hoitajapula, joka alaa vaivaa. Hoitajien työtä arvostetaan puheissa, mutta siihen se usein tahtoo jäädä. Työstä pitää saada työn vaativuuden mukaista palkkaa ja vaikka olenkin hieman jäävi asiasta kirjoittamaan, tällä hetkellä hoitajien palkkataso ei ole sellainen kuin sen kuuluisi olla. Tämä on keskeinen syy sille, miksi niin moni ei hakeudu alalle, jossa töitä kyllä riittäisi. Hoitajan työ on usein hyvin vaativaa, johon nähden alhainen palkka saa monen hoitajan hakeutumaan mielummin helpompiin töihin ja vieläpä usein paremmalla palkalla. Kun hyvinvointialueet ottavat kuntien ja kaupunkien hoitajat työntekijöikseen, on edessä palkkojen harmonisointi. Olisi ennenkuulumatonta, jos hoitajien palkkoja eri yksiköissä tasattaisiin alentamalla palkkoja. Palkat on harmonisoitava ylöpäin ja tämä on yksi lääke hoitajapulaan.
Suomi on sukupuolikysymyksissä yhä tasa-arvoisempi maa, mutta hoitoalalla on vielä paljon työsarkaa tehtävänä tässä asiassa. Meillä on oikeastaan kokonainen sukupuoli potentiaalisia hoitajia hyödyntämättä. Miksi niin harva mies hakeutuu hoitoalalle töihin? On kuitenkin niin, että töitä riittäisi. Itse olen mies ja hoitaja, eikä minun miehisyyteni ole kärsinyt työskentelystä naisvaltaisella alalla. Mielestäni tämä kysymys on sellainen, johon huomioita kiinnittämällä myös poliittisessa päätöksenteossa voitaisiin kaksinkertaistaa hoitoalalle mahdollisesti hakeutuvien ihmisten määrä. Lisää miehiä hoitoalalle paikkaamaan hoitajapulaa!
Hyvinvointialueesta on muodostumassa massiivinen, keski-suomessa noin 1 000 000 000 euron budjetilla toimiva koneisto, jonka rattaissa hoitajat tuottavat ison osan palveluista. Kuten aiemmin kirjoitin, hyvinvoiva hoitaja kykenee hyvään hoivaan. Aluevaltuustolla on ylin työnantajan vastuu huolehtia hoitajien (ja toki muidenkin ammattiryhmien) hyvinvoinnista. Ihminen - hoitaja ei saa hukkua yksin koneistoon. Sellaiset asiat kuten perehdyttäminen, ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen, tehtäväkuvien määritteleminen ja tehtäviä vastaava palkkaus ovat keskeisiä tapoja pitää huolta työntekijöistä. Näihin asioihin on kiinnitettävä huomiota myös aluevaltuustossa, sillä hyvämaineinen työnantaja ei kärsi työntekijäpulasta.
Lisätty 17.11.2021
-
Konneveden väestöennuste 2040
Kuntavaalit lähestyvät. Sen alkaa huomaamaan ainakin tiettyjen agendojen ympärillä kiihtyvänä […]
-
Kallis vuokratyövoima
Meillä ihmisillä on taipumus pitää totena mitä yleisesti sanotaan. Se voi käydä kukkarolle ka[…]
-
Harmaa (v)alue
Suomessa ei liene enää ainuttakaan ihmistä, jolle ei olisi selvinnyt, että maassamme on hoitajap[…]
-
Hyvää kesää!
Edellisestä blogistani on vierähtänyt aikaa enemmän kuin piti. Niin käy, kun elämässä kaikki[…]
-
Hyvä paha hyvinvointialue
Istuessani tänään Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston kokouksessa tulin yhä vakuuttuneemm[…]
-
Vettä ja leipää
Olisitko valmis elämään vedellä ja leivällä loppuvuoden? Entä jos sinulle kerrottaisiin, ett[…]
-
KKK
Mikä saa suomalaisen heteromiehen lähtemään hoitoalalle töihin? Tuleeko yllätyksenä jos totea[…]
-
Asterista Obeliin
Oletko kuullut Asterista? Seuraavaksi tulee Obel.

Istue[…] -
Sote-keskustelun unohdettu sukupuoli
Kumpi sukupuoli sinulle tulee mieleen, kun ajattelet sanaa SOTE?
Meillä keskustellaan paljon sii[…] -
Työlainsäädäntö- ja työehtosopimuskoulutusta esimiehille
Olen omin silmin nähnyt erään suuren sote-yrityksen johtohenkilön kertomassa tarinaa ensimmäisi[…]
-
Vaiettu kansansairaus
Alkoholiperäisiin sairauksiin ja alkoholimyrkytykseen kuoli vuonna 2020 noin 1700 suomalaista.
<[…] -
Hankinnat kohti pientä ja paikallista
Hyvinvointialueet tulevat olemaan suuria asiakkaita sote-palveluita tarjoaville yrityksille. On päi[…]
-
Pienten kuntien yllätysmomentti
Sanovat, ettei pienistä kunnista voi päästä ehdokkaita läpi aluevaltuustoon. Keski-Suomessa Jyv[…]
-
Elämäni paras joulu
Kuukausi ennen jouluaattoa, marraskuun 24. päivä sain aamupäivällä tekstiviestin, joka tulisi m[…]
-
Onko hoivakoti elämän loppu?
On. Lopulta. Mutta ennen sitä, on ihmisellä mahdollisuus nauttia elämästään vielä silloinkin,[…]
-
Äänestämättä jättäminen on äänestämistä
Tuntuuko siltä, ettet osaa kiinnostua politiikasta? Tuntuuko siltä, että puolueet ovat loppujen l[…]
-
Suurten ikäluokkien ikääntymisilmiö
Kirjoitin äskettäin twiitin, jossa hieman uhmakkaasti väitän: ”Suurten ikäluokkien ikääntym[…]
-
Kärkiteemana arvokas vanhuus
Suomessa syntyi vuosina 1945-1950 vuosittain keskimäärin noin satatuhatta ihmistä. Vertailun vuok[…]
-
Kärkiteemana pienten kuntien palvelut
Pienissä kunnissa asuvien sote-palvelut eivät saa olennaisesti heikentyä nykyisestä tasosta. Sot[…]
