Vaihtoehto Konneveden kunnanvaltuustoon 2025-2029
Toisen kauden kunnanvaltuutettuna päätös asettua ehdolle kuntavaaleissa ainakin vielä neljännen kerran oli helppo. Takana on pian kaksi kautta ja paljon on opittu. Olisi sääli "heittää" kokemus ja kertynyt osaaminen "roskikseen".
Kun aloitin kunnanvaltuutettuna, kaikkea päätöksentekoa tuntui leimaavan talouskurimus. En varmaankaan ollut ainoa valtuutettu, joka taivasteli, että ainoa asia mitä valtuutettuna voi tehdä, on antaa mielipide seuraavasta säästökohteesta.
Pienten - ja vähän isompienkin - kuntien taloudet ovat olleet tiukoilla, mutta varsinkin kaudella 2021-2025 Konnevesi on saanut myötätuulta purjeisiinsa. Yrittäjyys ja muut elinvoimatekijät on nostettu yhdeksi strategiseksi keihäänkärjeksi. Voidaksemme pärjätä tulevaisuudessa, jossa haasteita riittää, tarvitsemme uusia yrityksiä, aktiivista järjestötoimintaa ja esim. kyläyhdistystoimintaa. "Teillä tuntuu olevan hyvä pöhinä päällä", totesi eräs yrittäjä naapuripitäjästä. Olen samaa mieltä ja haluan olla mukana jatkossakin tätä pöhinää kehittämässä.
Tosiasiat täytyy tunnustaa. Konneveden talous ei anna mahdollisuuksia suuriin investointeihin. Seuraavalla kaudella - jos hyvin käy - saamme lyhennettyä velkaamme tinkimättä niistä palveluista, joita meillä on. Velkataakan pienentyessä liikkumavara esim. kirjastohankkeen suhteen kasvaa.
Lappeenrannassa syntyneenä koen, että meillä on edelleen tehtävää Konneveden houkuttelevuuden eteen. Väestön vanhetessa ja vähentyessä ne kunnat, jotka saavat uusia lapsiperheitä asukkaikseen, ovat voittajakuntia. Konnevedellä on kaikki edellytykset olla yksi näistä, mutta työn kuntamarkkinoinnin ja vetovoimatekijöiden eteen on jatkuttava.
Konnevesi ansaitsee Oikean vaihtoehdon monoliittisen aseman itselleen sementoineen puolueen ehdokkaiden rinnalle. ;-)