Halu vaikuttaa
Yhteiskunta ja siihen vaikuttaminen alkoi kiinnostamaan minua jo varhain nuoruudessa. Perustimme kavereideni kanssa punk-bändin ja kuten asiaan kuuluu, laulujen sanat olivat kantaaottavia ja usein yhteiskuntaa kritisoivia. Enhän minä niitä sanoja kirjoittanut tai lukenut vaan laulajamme. Olin rumpali, jonka elämä oli sangen onnellista ja äidin pullantuoksuista lukiolaiselämää. Kun sitten jossain vaiheessa aloin tutustumaan laulujemme sanoihin, aloin ymmärtämään, että kaikkien elämä ei ole yhtä pullan tuoksua ja turvallista kuin minulla. Syntyi halu vaikuttaa.
Pääsin vaikuttamaan yhteisiin asioihin toden teolla ensimmäisen kerran tultuani valituksi tykkimiestoimikunnan puheenjohtajaksi varusmiespalveluksessa. Tehtävä oli "päätoiminen" ja niinpä AUK:n jälkeen toimin Kymen ilmatorjuntarykmentin palveluksessa olleiden varusmiesten edunvalvojana, kunnes oma palvelukseni päättyi kesällä 1998.
Kyky vaikuttaa
Voidakseen vaikuttaa yhteisiin asioihin, ihminen tarvitsee puoluerajat ylittävää yhteistyökykyä. Muita tärkeitä ominaisuuksia ovat mielestäni rohkeus kyseenalaistaa, ottaa selvää ja kysyä - myös niitä "tyhmiä" kysymyksiä. Pelkkä kyseenalaistaminen ei johda mihinkään, vaan tilalle täytyy pystyä tarjoamaan uusia ajatuksia. Esiintymistaidoistakaan ei varsinaisesti ole haittaa. Niin tai näin, edellä mainitut ominaisuudet tiedän omaavani.
Kokemus vaikuttaa
Poliittista päätöksentekoa oppii lähtemällä mukaan poliittiseen päätöksentekoon. Olin kunnallisvaaleissa ehdolla ensimmäistä kertaa vuonna 2012 Konnevedellä. Valtuustopaikkaa ei vielä tuolloin tullut, mutta "urani" kunnallispoliitikkona alkoi kuntamme vapaa-aikajaoston puheenjohtajana. Nyt olen toisen kauden kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja. Jälkimmäisessä tehtävässä olen toiminut viime kauden puolivälistä alkaen. Sote-asioita olen saanut tarkastella mm. edesmenneessä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuustossa. Sijaishoitajien lisäksi toimin Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n, Pelastaff Oy:n ja Konneveden Yrittäjät ry:n hallituksissa.